Lienee paikallaan raottaa ensimmäisessä postauksessani esiintyneen keskeneräisten töiden kasan salaisuuksia. Kuulun niihin neulojiin, joilla täytyy olla useampi työ meneillään yhtä aikaa; sellainen 3 - 5 on sopiva määrä. Tällä hetkellä neulomista rajoittaa vanha kenkku tuttavuus, jännetuppitulehdus, joka on viime päivinä muistutellut olemassaolostaan.

 

Lähimpänä valmistumista on palmikkopusero 7 veljeksestä, sillä urakoin eilen hihat valmiiksi. Malli on Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet-kirjasta. Kauluksen neulominen arveluttaa, sillä kipeä käteni takuulla pillastuu painavan työn kannattelemisesta.

 

Tnvillapaidantakakappale.jpg

 

Toinen projektini on villatakki Novitan nuorisoliitteen 2006 innoittamana. Poikkeuksellisesti aloitin hihoista ja ne tulivat valmiiksi kesällä. Enää puuttuu vain ne muut kappaleet…

 

Raitahihat1.jpg

 

Kolmantena työnä minulla on aluillaan huivi Salaisen neuleystäväni elokuussa lähettämästä villa-silkkilangasta. Tällaisella paketilla ihana SNY:ni lähestyi minua elokuussa, ja nuo punaiset langat ovat nyt päätyneet kerälle ja muutamaksi huivikerrokseksi.

 

Salaisenystvnlahjat.jpg 

Ja onhan minulla vielä yksi työ kesken, Ziinan Kevät-huivi. Siitä en kuitenkaan uskalla laittaa vielä kuvaa, sillä lähetin omalle SNY:lleni samaa lankaa enkä halua vielä paljastua.

P.S. Miksi fonttikoko vaihtelee kirjoituksessa, vaikka olen valinnut saman koon koko tekstiin? Tietääkö joku?